Kulttuuri

/Kulttuuri

Probiksen etätyöviikoilla tärkeintä on yhdessäolo ja yhdessä tekeminen

Probiksen etätyöviikoilla tärkeintä on yhdessäolo ja yhdessä tekeminen

Rooman hulina ja lämpö vaihtui Himoksen keväthankiin, kun Probiksen etätyöviikko pidettiin tänä vuonna Jämsässä.

Päätös etätyöviikon pitämisestä lähempänä Jyväskylää syntyi Rooman reissun palautekeskustelun jälkeen työntekijöiden toiveesta. Tärkeintä etätyöviikoilla kuitenkin on yhdessäolo ja yhdessä tekeminen. Irtioton rutiineista voi toteuttaa myös lähempänä Jyväskylää.

– Saadaan niitä samoja hyötyjä, mitä koettiin että saatiin Roomasta. Kevätaurinko ja keväthanget toimii ihan mahtavasti tähän irtiottoon. Ihmiset saavat ihan erilailla energiaa ja saadaan taas yhteisiä tarinoita, joita voidaan koko vuosi muistella ja odottaa sitä seuraavaa reissua, Probiksen henkilöstöpäällikkö Jalmari Lehto kertoo.

Keski-Suomen Kauppakamari julkaisi hiljattain jutun Probiksen työhyvinvoinnista. Se on luettavissa täällä.

Probis Ylen Murroksessa TV-sarjassa

Probis osallistui Ylen Murroksessa TV-sarjaan. Kuvaukset tehtiin alkuvuodesta ja nyt jaksot ovat katsottavissa Yle Areenassa. Probista käsittelevän jakson näet alta. Sarja on fakta realityä joka kertoo digitaalisuuden murroksesta työelämässä.

Rooma osa III

Sunnuntaina 8.4.2018 osa porukasta kävi kiipeilemässä Bassianossa. Viikolla jatkui työt, workshopit ja palaverit. Lensimme takaisin Suomeen torstaina 12.4.2018.

Rooma osa II

Lauantaina 7.4.2018 vierailimme kaupungissa koko porukalla (osa myös sunnuntaina) ja kiertelimme nähtävyyksiä sekä mainioita ruokapaikkoja.

Rooma osa I

Huhtikuussa toteutimme pitkäaikaisen haaveemme työviikosta ulkomailla ja matkustimme Roomaan, jossa työntekijämme Tuomas on asunut ja tehnyt töitä koko kevään.

Vuokrasimme huvilan Ostia Anticasta, joka on ikivanha satamakaupunki noin 30 kilometriä Roomasta länteen. Työpäivät sujuivat huvilalla rennosti töiden, erilaisten työpajojen, jalkapallopalaverien ja Iiron valmistamien pitkien lounaiden merkeissä.

Probis afterwork – siltakeinu

Aiemmin keväällä Huvimestari järjesti meille siltakeinun afterworkiksi. Tsekkaa tunnelmat videolta.

Siltakeinut sekä muut köysielämykset jyvässeudulla yrityksille ja yksityisille järjestää Huvimestareiden elämyspalvelut (huvimestari.fi)

Probis afterwork – köysilaskeutuminen Matti Nykäsen mäestä

Kävimme syyskuun lopussa laskeutumassa alas Matti Nykäsen mäestä. Kaikki eivät uskaltaneet. Katso videokooste afterworkistä! Köysilaskeutumiset mäkihyppytornista sekä muut köysielämykset jyvässeudulla yrityksille ja yksityisille järjestää Huvimestareiden elämyspalvelut (huvimestari.fi)